|
8.7.10 Terveisiä trooppisestä
nummenpäästä. Tuosta pakkasesta on jo jonkin aikaa vierähtänyt. Vinoiluakin
siitä on sen verran kuulunut että on aika tarinoida hieman ” alkuvuoden ” tapahtumista.
Tosin kaikkia päivitys hitauksia ei voida ottaa omille niskoille
webmasterimme karattua islantiin J. Uusia hevosia tallillemme on tullut
useampiakin. Uudet hevoset omistajineen löydät hevoset osiosta. Uusia varsoja
on syntynyt kolme kappaletta. Neljä oli tulossa mutta valitettavasti Glennan
ja Roopen kulomusta orivarsa syntyi kuolleena 20.4. Varsa oli pari viikkoa
etuaikainen eikä oikein kukaan osaa sanoa mistä moinen epäonni johtui.
Valitettavaa mutta kasvattajan arki on välillä tätä. L Ensimmäinen eloonjäänyt varsa on Rimma,
e:Freyja i:Roope. Suuri ja lihaksikas tammavarsa on kovasti mieleinen ja jää
tilallemme kasvamaan toivottavasti tulevaksi siitoshevoseksi. Toinen rautias
( pidämme itseämme värikasvattajina ) varsa näki päivänvalon, tai pikemminkin
illan hämärän, 31.5. Monen kätilön avustamana syntyi kaunis ja ryhdikäs
orivarsa Gusti e:Gigja i:Roope. Tämäkin sporttihevonen jää kotiin odottamaan
tulevaisuuttaan. Viimeinen tilamme syntynyt varsa on Hanna Reihen ensimmäinen
oma kasvatti. 17.6 syntyi ruunikko tammavarsa e:Nótt i:Roope. Kasvattaja
omistaja on ylpeä varsastaan ja odottaa tulevaisuutta sen kanssa. Vanhempia omien poikiemme tuotoksia
esittelimme jalostunäyttelyssä Kytäjällä. Näytettävinä oli kolme pihan
perällä kasvanutta orivarsaa Frans-Emil ( kasv. Timo Kaarakainen ) Snillingur
( kasv. Anita ja Pekka Kaakkola ) ja Vaskur ( kasv. Heli Käck ). Kaikki pojat
saivat nuorten hevosten 1-palkinnon rakenteen ja juoksutuksen perusteella.
Snillingur valittiin myös näyttelyn parhaaksi nuoreksi hevoseksi. Onnea
kasvattajille ja omistajille. Olemme erittäin tyytyväisiä oriidemme
jälkeläisiin, mm Sesar frá Kirkjulundi e:Stella i:Roope ( kasv. Annika
Kyrklund ) oli paras kaksi vuotias. Paikalla oli toki muitakin hienoha
oriidemme jälkeläisiä mutta tämä palsta on liian lyhyt kaikkien niiden
esittelyyn. Kiitos kaikille kasvattajille ja omistajille varsojen esille
tuomisesta ja esittämisestä! Niin ja tietysti Fengur! Fengur sai
5-vuoden jatkoluvan jälkeläistensä perusteella. Sormet syyhyää kun niitä
pääsee pian ratsastamaan. Onnea kaikille jalostusnäyttelyssä
menestyneille!!! Hyvää ratsastusta ja mukavasti käsiteltyjä varsoja. Suunta
selkeästi ylöspäin. Kisakauteen valmentautuminen sujui keväällä
oikein hyvin. Hevoset olivat terveitä ja Eyjólfur Thorsteinsson kävi kolmeen
kertaan valmentamassa aktiivisia ratsukoita. Ei voi kun jälleen kerran
hehkuttaa tätä miestä. Ainut miinus on että hän EI vaan pärjää Juhalle
FIFA10:ssä J Ensimmäiset tallimme radalla järjestetyt
Drómin kilpailut sujuivat järjestelyllisesti ja suorituksellisesti
erinomaisesti. Mahtavaa talkootyötä ja hyvää ratsastusta. Kiitos kaikille
mukanaolleille!!! Kaikista kilpailuista ei kerta kaikkiaan
pysty raportoimaan talliltamme osallistuvien ratsukoiden lukumäärän ollessa
todella suuri. Kuitenkin kaikki halukkaat karsiutuivat ja osallistuivat myös
mestaruuskilpailuihin. Onnea kaikille kilpailumenestyksestä. Mestaruuskilpailuista tuli taas huima
menestys!! Tallillemme tuli kaiken kaikkiaan 13 mitalia josta 7 mestaruutta. Juha
voitti T.1 :sen Roopella. Kyllä se vaan näin on että aina kun Gummi on
samassa finaalissa niin Juha tekee parhaansa. Kiitos HIENOSTA vastuksesta.
Álfurin ensimmäinen kisakausi ja sm:it menivät enemmän kuin putkeen. Affe
voitti viisikännin mestaruuden ja viisikännin kombinaation. T.2:sen
ensimmäinen startti ikinä meni myös loistavasti, Álfur voitti T.2:sen
karsinnat pistein 6.70. Roopelle kirjattiin myös jälleen kerran nelikäynnin
kombinaatio kulta. Saija ja Fengur eivät valitettavasti päässeet osallistumaan
Saijan sairastumisen vuoksi. Kaikki
mitalistit ja tulokset löytyvät www.islanninhevonen.net
HIENOA TYÖTÄ KAIKKI!!! Tulossa olisivat siis PM-kilpailut Ypäjällä
viikolla 31. Juhan ja Saijan lisäksi valmennusryhmästämme on valittu kuusi
ratsukkoa edustamaan suomea Pohjoismaisissa mestaruuskilpailuissa. Nella,
Jutta, Reetta, Jossu, Kati ja Anette. Mainittakoon myös että tunneillemme
käynyt Viivi Soimes ja Magnus frá Guldbaek valittiin myös maajoukkeeseen.
Viivi ja Maggi voittivat nuorten viisikännin kultaa mestaruuskilpailuissa.
Paljon onnea kaikille edustuspaikan saaneille. Kaikki puhaltamaan yhteen
hiileen ja viemään Suomi voittoon!!! Tropiikki kuittaa. 4.11.09 Terveisiä kirpeästä
pakkassäästä. Eyjón kurssiviikonloppu takana. Tehokasta, antoisaa ja
opettavaista. Siinä kurssi kiteytettynä pieneen tilaan. Super hyvä kurssi
jossa jokaisessa ratsukossa oli havaittavissa selvää kehitystä. Hyvin tuntuu
mies suomessa viihtyvän, kun lupasi tulla taas uudestaan tammikuun lopulla. Olemme lähdössä lyhyen ajan sisällä
Islantiin yhdistetylle työ ja lomamatkalle. Jos mielessäsi on hevosen
hankinta niin ota yhteyttä puhelimitse tai sähköpostin kautta. 26.10.09 Syystreenikausi alkanut
hyvällä tohinalla. Olimme Kuuman klinikalla ratsastamassa 17.10. Mukana
meillä oli tölttiklinikalla Álfur ja passiklinikalla Fengur. Tapahtuma oli
mukava ja ilmapiiri rento. Islantilainen illanvietto oli esityksineen oikein
viihdyttävä ja ruoka loistavaa. Kiitokset järjestäjille ja kaikille
mukanaolleille, oli hauskaa ja hyödyllistä. HIHS:ssä talliltamme olivat lauantai-illan
esityksessä mukana Jutta Röskurilla, Reetta Spakalla, Nella Mónösillä ja
Jossu Fjölnirillä. Tytöillä oli mennyt hyvin ja kaikki hevoset olivat
käyttäytyneet mallikkaasti. Alunperin kolmen minuutin esitys hieman venähti
Hokkuksen innostuessa puhumaan odotettua kauemmin. Kun portit ei kerran
auenneet niin eihän tyttöjen auttanut kuin improvisoida ja vetää päästä loput
viisi minuuttia. Kaikkeen tulee näköjään varautua J. Reynir Örn Pálmason piti kurssia
tallillamme 23-24.10. Kurssin järjestäjinä toimivat Riika Räihä ja Annika
Kyrklund. Meidän tehtäviin kuului lähinnä muonitus ja tilojen tarjoaminen.
Kivaa ja opettavaista tuntui kurssilla olevan. 25.10. oli syksyn ensimmäinen nuorten
valmennus. Suunta näyttää olevan edelleen ylöspäin hevosten ja ratsastajien
osalta. Hienoa! Jatkakaa samaan malliin. Ensi viikonloppuna (
31.10-1.11 ) Eyjolfur Thorsteinsson tulee jälleen kurssittamaan meitä.
Kovasti pidetty ja odotettu opettaja antaa varmaan taas kerran uusia eväitä
ja motivaatiota syysilmojen synkkyyteen. Eyjó on myös aloittanut Joonaksen (
Jólnir ) koulutuksen Islannissa. Ulkona on jo ratsastanut ja liikkuu kuulemma
sujuvasti eri askellajeissa. Hauskaa tällainen syksy kun erilaisia
tapahtumia tuntuu olevan lähes jokaiselle viikonlopulle. Pimeyden keskeltä
Talli Dynur kiittää ja kuittaa! 27.9.09 Myyntinäyttely oli
lauantaina 26.9.09. Paikalla oli todella runsaslukuinen yleisö ja esitettäviä
hevosia juuri sopivasti. Lukumäärältään noin parisenkymmentä hevosta. Yleisöä
joidenkin laskelmien mukaan oli noin 300, joka yllätti varmaan kaikki
paikalla olijat. Esitettävänä oli hevosia aina varsoista kansainvälisiin
kilpahevosiin. Toivotaan että ihan kauppoihin asti päästiin. Paikalla oli myös Kaakkolan hieno
siirrettävä varustemyymälä, Mari Väyrynen Back On Track edustajana,
satulaseppä Hanna Arima ja tietysti Islannihevoskerho Drómin pitämä buffetti.
Kaikki kauppiaatkin pitivät tapahtumaa onnistuneena. Fiilis oli todella hyvä ja kaikesta tästä
positiivisestä palautteesta johtuen myyntinäyttely täytyy ottaa ihan
jokavuotiseksi tavaksi. Erityis kiitos kaikille toimitsijoille
jotka mahdollistivat tapahtuman. Kiitos myös kaikille paikallaolijoille,
nähdään näissä merkeissä ensi vuonna. 14.9.09 Näin alkuun pahoittelut
kuulumisten hitaudesta, sikäli mikäli näitä kukaan lukee. Kuten kaikki ovat
varmaan huomanneet niin kesä meni jo. Kilpailukausi tuli ja meni.
Mestaruuskisoissa talliltamme ja valmennusryhmästämme oli kiitettävä määrä
osallistujia. Mitaleita ja mestaruuksia tuli reilusti. Myöhästyneet
onnittelut kaikille! Tammoja vieraili taasen orien luona mukava
määrä. Ensi kesää ja uusia varsoja odotellaan taas malttamattomana. Omista tammoista
kaikki on ultrattu tiineiksi ( Freyja, Glenna ja Gigja ). Kaikkien sisällä on
Roopen pikku-alkiot. Kiitos kaikille tammanomistajille, jotka uskovat meidän
poikiin ja haluavat toivottavasti samankaltaisia komistuksia pihaansa. Baanakin tuli viimein rakennettua loppuun
ja johan siinä on yksi kurssikin ehditty pyörimään. Hyvin näytti toimivan (
vaikka Pilvi arvostelikin puutteellisia puitteita heppaleirillä. HEH HEH! ). Tallimme myös hieman laajeni. Muiden
humpatessa ympäri Sveitsiä jossain pienimuotoisissa heppakisoissa J rakennettiin yksi pihatto lisää. Siitä
innostuneena päätettiin samoilla lämmöillä rakentaa myös neljän hevosen
vierastalli. Hyvä tuli vaikka omaahan ei saisi kehua. Tulevasta hieman vielä. Eyjó on tulossa
loka-marraskuun vaihteessa taas jakamaan viisauttaan ja hyviä neuvoja. Kurssi
tuli heti täyteen kuten arvata saattoi. Alustavasti on jo puhuttu myös kevään
kursseista ja äijän olis tarkoitus tulla pariin otteeseen myös silloin. Omia
valmennuksia on pari kappaletta sekä nuorille että senioreille ennen joulua. Ensi kesää ja tulevia PM-kilpailuita kohden
mennään. Tsemppiä kaikille omilla tahoillaa syksyn treenien alkaessa. Kaikki
varmaan innolla odottavat sitä etupainoisuuden määrää jotka hevoset ovat
kesälomalla itseensä syöneet J. Hauskaa syksyä ja lupaamme tästedes päivitellä tätä palstaa
useammin, mikäli tätä edelleenkään kukaan jaksaa lukea. 4.6.90 Kiirettä pukkaa!
Astutuskausi alkanut kovalla tohinalla, radan rakennus loppusuoralla, uusi
varsa, orivarsat laitumelle, heinät pitäis tehdä ja kilpailukausi
kuumimmillaan. Ovaalirata sai tänään ensimmäiset
kivituhkat pohjatöiden jälkeen ja homma jatkuu maanantaina jolloin sinne
tulee vielä hieman lisää tavaraa. Sitten jyräys, vettä, suolaus, jyräys,
vettä ja vielä kerran vettä. On hommaa yhden ovaaliradan rakennuksessa J. En yhtään enää ihmettele miksei niitä täällä
suomessa joka tontilta löydy. 29.5 syntyi kaunis voikko tammavarsa
varustettuna tähdellä ja kuonopilkulla. Emä 1-palkinnon tamma Mjöll frá
Thoreyjarnupi ( kohdunvuokraussopimuksella Timo Kaarakaiselta ) ja isä
Fengur. Hieno varsa joka liikkuu kuten islanninhevosen kuuluukin eli töltissä
ja passissa. Milla frá Dynum tulee tuon tulevaisuuden feminiinisen
Thóroddurin nimeksi ( Hrafn/Oddur). ”Pikku”-oriit menivät alas Leikkoon
laitumelle yhden sisällä vietetyn yön ja neljännesvuosihuollon jälkeen.
Komeita ja erittäin hyvin käyttäytyviä nuoria miehiä kaikki. Porukassa kolme
Roopen; ja kaksi Fengurin poikaa. Voi sitä riemun ja juoksun määrää kun uusi
alue tuli valloitettua. Ensi viikolla paalataan osa heinistä. On
kasvanut niin kohinalla ettei meinaa meteliltä yöllä unta saada J. Hyvältä näyttää! Viikonloppuna kisat Kuumassa. Jälleen
talliltamme ja valmennusryhmästämme kiitettävä määrä osallistujia. Tsemppiä
kaikille!!! 25.5.09 Jálkurin kisat. Nyt on kesän ensimmäiset
ns. isot kisat takana. Järjestäjille suuri kiitos, hienot kisat! Tallimme ja
valmennusryhmämme oli hyvin edustettuna. Mukana olivat kaikki kynnelle
kykenevät. Tuloksia löytynee internetin ihmeellisestä maailmasta jostain.
Paljon tuli taas Nummenpäähän ruusukkeita ja melkein kaikki rikkoivat myös
Mestaruuskilpailurajat. 25.5.09 Nyt se kauan odotettu
Freyjan esikoinen on syntynyt. Tarkalleen ottaen 19.5 n. klo 02.00-03.30.
Mikäs muukaan se meidän tapauksessa voisikaan olla paitsi punainen orivarsa.
Rakenne on oikein urheilullinen ja kevyt. Vallitsevat askellajit ovat passi
ja töltti. Niissä varsa liikkuu korkein polvin ja elastisesti. Kaikin puolin
todella mieleinen varsa. Niin ja se tärkein tietysti eli nimi. Fidel frá
Dynumia tottelee tuo tulevaisuuden toivo. 17.5.09 Tämä on uusi
Islanninhevostalli Dynurin kuulumisia palsta jossa kerromme mitä kaikkea
tallilla ja kilpailuissa ym. tapahtuu. Alkuun hieman pähkinänkuoressa talven ja
kevään tärkeimpiä tapahtumia. Talven aikana meillä on käynyt
Islantilainen huippukilparatsastaja ja yksi Hólarin opettajista Eyjolfur
Thorsteinsson. Kurssit ovat olleet todella tehokkaita ja hyödyllisiä joten
yhteistyö jatkuu Eyjón kanssa tulevaisuudessakin. Daniel Sundin on myös
käynyt pariin otteeseen pitämässä viikonloppukursseja ja on ollut hyvin
pidetty opettaja. Oma valmennusryhmämme on
kokoontunut useampaankin otteeseen ja sama meno jatkuu myös tulevaisuudessa.
Ypäjällä on käyty ja monen ratsukon yhteistyö on parantunut huimasti. Kesän
kisoissa nähdään mitä talven aikana on saavutettu J. SIHY-päivä/jäätöltti oli todella hauska ja
menestyksekäs tapahtuma monelta osin. Meiltä oli mukana Juha ja Roope, Saija
ja Glenna, Jutta ja Pate ja Hjördis, Nella ja Mónös, Jenny ja Föfö, Jossu ja
Mikko sekä Krista ja Spaka. Kisat meni hyvin. Juha
voitti töltin ja samassa finaalissa ratsastivat myös Saija ja Jutta. Krista,
Jutta ja Jenny olivat nelikäynnin finaalissa ja suoriutuivat oikein hyvin
jäällä ensimmäistä kertaa. Uusi hevonenkin ehdittiin talven aikana
hankkimaan. Se on kolmevuotias ori jonka suku on vähintäänkin
mielenkiintoinen. Isä on kunniapalkittu jälkeläisistään Keilir frá Midsitju
ja emä on korkealla ykkösellä palkittu Játning frá Steindórsstödum. Emä oli
2000 Landsmótissa vanhempien tammojen luokassa neljäs. Tulevaisuus näyttää mitä
tästä Jólnirista tulee. Kesällä astuu tammoja Islannissa ja menee sitten
syksyllä Eyjolle koulutettavaksi. Jalostusnäyttely Ypäjällä. Tällä kertaa oli
lähes loma viikonloppu kun esitettäviä hevosia oli vain kaksi. Toisaalta
laatu korvaa määrän. Álfur suoriutui hienosti ja meni ensimmäisellä
palkinnolla kokonaisarvostelussa ja oli Best in Show! Yhteispisteet olivat
8.09. Taitaavat olla parhaat pisteet mitä 5-vuotias suomessa syntynyt hevonen
on koskaan saavuttanut. Hieno mies kerta kaikkiaan. Jokaisessa
askellajipisteissä kehuttiin liikkeiden korkeutta ja yleisvaikutelma oli
tuomareiden mielestä vaikuttava ( taisi olla kuuleman perusteella myös
katsojien ). Hyvää kasvatustyötä Anne Peltomaalta. Samaan aikaan kun Álfur
näytettiin Suomesssa niin Annen toinen kasvatti Pinni ylsi korkealle
ykköselle Ruotsissa. HIENOA! Marikan Huginn sai myös
rakenne ja jouksutuskokeen perusteella ensimmäisen palkinnon. Onnea Marikalle
ja koko perheelle! Roopen ja Fengurin
jälkeläiset esiintyivät varsanäyttelyssä myös edukseen. Johanna Kuoson
omistama ja Kaakkoloiden kasvattama Draupnir sai ensimmäisen palkinnon ja oli
paras 2-vuotias. Onnea kasvattajille ja omistajalle! Kaakkoloiden toinen
kasvatti Vilja sai myös ensimmäisen palkinnon ja oli paras 1-vuotias tamma.
Onnea! (taas ). Tunnelma näyttelyssä oli todella mukava
kaikkien toimihenkilöiden, esittäjien, katsojien ja hevosten omistajien
kesken. Oli mukavaa olla osallisena tapahtumassa jossa yhteishenki oli niin
hyvä! Aurinkoista ja varsarikasta kesää
toivotteleepi Juha & Saija. |